maanantai 25. toukokuuta 2009

February Lady Sweater


Tekniset tiedot:
Malli: February Lady Sweater (PDF), suunnittelija Pamela Wynne
Materiaali: Ruskovillan silkkivillasekoite, 50% silkki, 50% suomenlampaan villa, n. 600 g
Puikot: 4 mm, 80 cm Prymin pyöröt ja 4 mm Prymin metallisukkapuikot
Napit: Visakoivuiset napit Lauri-Tuotteesta
Muuta: Lisäsin malliin enemmän nappeja sekä muokkasin hihat pitkiksi

Sain äidiltä perintönä kilon Ruskovillan rouheaa, mutta pehmeää sinistä silkkivillalankaa. Äiti oli aloittanut siitä villatakkia, mutta takki oli jäänyt kesken 90-luvun loppupuolella ja minä sain langat. Lanka oli todella rustiikkista, siinä oli vielä jonkin verran roskaa jäljellä. Ollakseen puoliksi silkkiä lanka oli mukavan pehmeää ja villamaista. Verrattuna esimerkiksi Dropsin Silke Tweediin lanka oli joustavaa ja helpommin neuloutuvaa.

Malliksi valikoitui suloinen Lady Sweater. Aikaa neulomiseen meni kutakuinkin kuukausi, josta sitä neulottiin aktiivisesti kuta kuinkin kaksi viikkoa. Malli oli mukava ja helppo, juuri sopiva ensimmäiseksi villapaidaksi. Ainoa kohta, joka tuntui vaikealta aloittaa, oli hihat, joiden kavennukset laskin itse. Päättäiväisyydellä ne sitten syntyivätkin.

Olen pitänyt villatakkia melko paljon, sisällä iltojen lämmikkeenä ja pihalla takin korvikkeena. Mallin haittapuoli on sen (olka-)saumottomuus. Villatakki on vähän ikävästi venähtänyt mitoistaan painonsa ja joustavan ainaoikein-neulotun kaarrokkeen takia. Ajattelin pestä villatakin. Lanoliini pehmentäisi villatakkia ja toisaalta se voisi tiivistyä kuivuessaan..

Kokonaisuudessaan mukava ja kaunis projekti. Toinen villatakki on jo suunnitteilla!

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Sukkia ja lankaa

Tässä pieni katsaus vanhoihin ja vähän uudempiinkin hankintoihin ja valmiisiin käsitöihin.



Ostin reilun puoli kiloa Novitan Bambu-puuvillasekoitetta villatakkia varten. Ajatuksena on kutoa yksinkertainen, sileä neule varmaankin 3/4-hihoilla ja kauniilla, reiluilla taskuilla. Materiaali tuntuu erittäin mukavalta ja luulenpa, että tässä on oiva projekti kesäkuulle. Ei muuta kuin mallitilkkua tekemään...



Ihanista ihaninta Colinetten Jitterbugia, 100% käsinvärjättyä merinovillaa. Kirkas kevätkesän aurinko jättää sävyn vaaleahkoksi, oikea sävy on hieman tummempi ja reilummin petrooliin taittuva. Lanka tuoksuu lievästi reaktiiviväreiltä, tuttu tuoksu Gotlannista. Sukkia tästä suunnittelin, mallikin on jo tiedossa, mutta teen pois pari kiireellisempää alta.

Ostin langan Priimasta, jossa vierailin ensimmäistä kertaa. Valikoima oli hyvä ja kaikki langat olivat vielä alennuksessa viime viikon. Kiva kauppa, tulee varmaankin vierailtua tulevaisuudessakin.



Tekniset tiedot:
Malli: Bintje -sukat, suunnittelija Jatta
Materiaali: Novita Kotiväki, n. 50 g, värjätty Dylonilla
Puikot: 2,5 mm Prymit
Muuta: Mallista poiketen sukat ovat nilkkasukat.

Äkillinen, vakava pitsisukkahuuma aiheutti 100 g:n valkoisen Kotiväkikerän sekä Dylonin hamstraamisen Anttilasta, ennen kuin järjen ääni ehti voittaa ja muistuttaa, etten minä varsinaisesti ole pitsisukka-ihmisiä, ainakaan puuvillasellaisia. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut. Onneksi sukkia aloittaessa järjen ääni oli sentään jo voittanut ja tein nilkkasukat. Sieväthän ne ovat ja olen pitänyt niitä kotisukkina.

Ilman kommelluksia tämä projekti ei kylläkään sujunut. Kokematon lankavärjäri kun olen, työnsin onnellisena löysästi vyyhditetyt langat pesukoneeseen kirjopyykkiin väriaineen kera. Tuloksena oli kyllä kauniin ruskeaa lankaa, mutta aivan kammottavassa syltyssä! Sissihenkinen kun olen, niin istuin monta iltaa sitä setvimässä (ainakin viikon). Kutominen sujuikin sitten sukkelaan ja sukat ovat olleet valmiina jo pari kuukautta.

(Hellu muuten näytti kelpoisuutensa Avustavana Käsityöläisenä lankojen selvittelyssä: toinen, lankakorissa aikaansa odotteleva 50 g on hänen selvittämäänsä. Tämä kaikki siis täysin vapaaehtoisesti, tosin saatoin ehkä tehdä palkaksi tiikerikakkua...)



Tekniset tiedot:
Malli: Vauvan sukat, "junasukat" Etelä-Pohjanmaan taidosta
Materiaali: Lanett, n. 35 g luonnovalkoisena
Puikot: 2,5 mm Prymit
Muuta: Mallista poiketen sädekavennukset kärjessä

Sukat menivät lahjaksi Ruotsiin vanhalle ystävälleni, joka odottaa lasta. Olen tyytyväinen sukkiin, niistä tuli niin suloiset ja pehmeät. Niitä sai tosin tosissaan tehdä pienillä puikoilla ja ohuella langalla, pari iltaa vierähti nopsaan. Vaivan arvoista tosin.

Espoossa on ihan "kesä" jo - koivuissa on jo lehdet ja metsänlaitoja ja ojanpientareita koristavat valkovuokot. Ilma on täynnä lintujen ääntä ja kesäistä tuoksua ja onpa kesän ensimmäiset ukkosmyrskytkin koettu. Tervetuloa kesä!

perjantai 8. toukokuuta 2009

Takki

Esittelen "vanhemman" projektini, juuri ennen joulua valmistuneen villakangastakin. Takki valmistui noin puolen vuoden kankaan passiivisen haudonnan tuloksena kutakuinkin puolessatoista päivässä, kun lähtö pohjoiseen joululomaa viettämään kolkutteli ovea.

Tekniset tiedot

Kaava: Ottobre 3/2004, Naisen ulsteri
Materiaali: Päällys kasmir-villasekoitetta, vuori paksua polyesterisatiinia
Muuta: Napit isot mustat muovinapit

Kaikkinensa mukava ja ennen kaikkea äärettömän tarpeellinen projekti. Edelliset, kaksi samalla kaavalla (toinen tosin lyhyenä) toteutettua takkia käytin loppuun. Takki muuten ei tee tuollaisia viiksiä vyötärölle oikeasti, vaan se olen minä, joka venkoilen kuvassa oudosti. Kuvassa olevat kaulahuivi, myssy ja lapaset ovat myös omaa, viimesyksyistä tuotantoa. Legginssitkin ovat omaa tuontantoa, mustasta viskoositrikoosta tehdyt, Ottobren kaavalla nekin.

Lähipotretti, jossa yritetään näyttää takin kauniita, suuria kauluksia:

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

3 x sukat

Olen täydellisesti laiminlyönyt tentti-, joulu- ja harjoitustyökiireissäni blogini. Toisaalta hyvä niin, sillä nyt minulla jotain mitä esitellä.

Valepalmikkosukat


Malli: Perussukat valepalmikolla (tuttu Rinsessa -asusteista Ullasta)
Lanka: Novitan Nalle
Puikot: 3,5 mm
Langankulutus: n. 90 g


Tein nämä tilaustyönä saksalaiselle ystävälleni. Tykkäsin valepalmikosta, se oli sopivan nopeaa ja helppoa, mutta toi silti hieman enemmän haastetta kuin pelkkä sileä neule. Kantapään neuloin vahvistettuna hollantilaiskantapäänä.

Palmikkosukat äidille

Malli: Perussukat, palmikko Ullasta Saunatontun sukista
Lanka: Marksin & Kattensin Top Wool luumun värisenä
Puikot: 3,5 mm
Langankulutus: n. 110 g

Joululahja äidille, joka valmistui kylläkin enemmin uuden vuoden lahjaksi. Neuloin näitä aluksi junassa, ja kun ensimmäinen sukka oli kärkikavennuksia vaille valmis, huomasin jättäneeni kaventamatta pari silmukkaa kantapään jäljiltä. Purin sukan ja neuloin uudestaan. Joulupäivinä sitten jatkoi näitä, kunnes n. 4 cm ennen toisen sukan valmistumista lanka-mokoma otti ja loppui. Sain kyllä tilattua sitten samaa väriä ja suunnilleen uuden vuoden tienoilla sukat sitten todella valmistuivat.

Pitsisukat ystävälle
Malli: Pitsisukat, pitsimalli mummon käyttämä
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3,5 mm
Langankulutus: 80 g (?)

Pitsimalli on mummolta opittu, mutta en ole ihan täysin varma, teinkö langankierrot oikeaan paikkaan. Kokeilin kyllä useampaa tapaa, mutta tämä oli paras niistä. Nämä olivat myös tilaustyö ystävälle. Sopivat oikein hyvin, vaikka kovasti epäilinkin - en nimittäin ole aiemmin tehnyt sukkia koossa 36.

Viimeisessä kuvassa taustana käytetyn pöytäliinan ompelin myös lomalla, kangas on Anna Danielssonin Fokus Marimekosta. Pöytäliinasta pidän paljon, se korostaa kauniisti pöydän pyöreää muotoa. Sitä paitsi pöytäliinaompelu on mukavaa ja palkitsevaa, vain pari päärmettä ja jo on valmista.

Tämä tältä kerralta - taidan alkaa keittelemään teetä, minuun on iskenyt flunssa (varmaan jo kolmatta kertaa tänä talvena). Lisää seuraa - seuraavalla kerralla on kenties ulsterin vuoro...

//Edit: mie en nyt jotenkin saa näitä kuvia ladattua tänne, koitan selvitellä tätä huomenna kun on enempi aikaa...
//Edit2: Suomi-piiku:huomenna=2-35 päivää... Mutta sainpahan tehtyä.

tiistai 9. joulukuuta 2008

Hei kaikki

ja tervetuloa blogiini. Käsitöitä mie yritän väsäillä, ja kaikkea muutakin siinä ohessa.

Yritän saada seuraavat sukkani siihen malliin, että niistä voi laittaa jotain raporttia, ja ulsterinikin aikoo edistyä tuossa kohtapuoliin. Siihen asti saatte tyytyä raporttiini pienestä neulontaonnettomuudesta:

Neulon bussissa sukkia, kun bussi kurvaa oikein reilusti 90 asteen käännöksessä - koska todellakin keskityn neulomiseen, niin lennän sitten vierekkäiselle (joskin onneksi tyhjälle) penkille päistikään. Kaksi puikostani naulasivat kiitokseksi pari sievää stigmaa käteeni. Auh, se sattui. Jälkeenpäin vain mieleen juolahti, että ehkä kannattaa jättää tuo neulominen vähemmäksi bussissa. Ettei seuraavalla kerralla mee silmään :D

 
design by suckmylolly.com